Koko maakunnan voimavarat käyttöön

Maakuntamme vuotaa laidoiltaan ja sen sisällä on suuria alueellisia eroja työllisyyden ja väestörakenteen osalta. Tämän vuoksi etenkin haja-asutusalueet ja maaseutu tarvitsevat kipeästi uutta työtä ja sitä luovaa politiikkaa, joka tuo uusia asukkaita ja palveluita kaikkialle Keski-Suomeen. Yksi tärkeimmistä keinoista luoda uutta työtä on panostaa jo olemassa olevaan sekä alati kehittyvään korkeaan teknologiaan, joka hyödyntää koko maakunnan osaamista sekä luonnonvaroja.

Taloudellinen taantuma tarjoaa mainion tilaisuuden torjua ilmastonmuutosta ja luoda uusia työpaikkoja. Ei kuitenkaan perinteisellä elvytyksellä, vaan investoinneilla vihreään teknologiaan, energiaan ja rakentamiseen.

Suomi tarvitsee bioenergian kotimarkkinat. Ne edellyttävät käynnistyäkseen riittävää tutkimusrahoitusta ja investointiavustuksia sekä takuuhintajärjestelmän eli syöttötariffijärjestelmän laajentamista kaikkiin uusiutuviin energiamuotoihin, sen kokorajan alentamista ja hajautetun pientuotannon mahdollistamista. Näin on toimittu menestyksekkäästi mm. Saksassa ja Tanskassa aurinko- ja tuulienergian suhteen.

Tavallisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus tuottaa itse omaa energiaansa ja kytkeä esimerkiksi biokaasutin, pientuulimylly tai talokohtainen aurinkopaneeli yleiseen sähköverkkoon. Omavaraisesta energiantuotannosta ja energiatehokkuutta parantavista investoinneista pitää palkita, ei verottaa ja hinnoitella hengiltä. Itse tuotetun sähkön hyvittäminen sähkölaskusta kannustaisi laiteinvestointeihin ja lisäisi energiatehokkuutta. Tavallisen ihmisen tulee huomata omassa kulutuksessaan päästöjen vähentymisen johtavan säästöjen lisääntymiseen.