Kuka valvoo pätkätyömarkkinoita?

Opiskelijoiden edunvalvonta pätkätyömarkkinoilla ei ole kenenkään vastuulla. Ei riitä, että Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) puhuu äänensä käheäksi aiheesta, jos kukaan ei kuuntele.

Hallituksen tulee tunnustaa pätkätyömarkkinoiden olemassaolo ja etsiä ratkaisuja epäkohtiin yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Työvoimatutkimuksen vuoden 2008 tietojen mukaan 15 prosenttia kaikista työikäisistä eli 328 000 15 – 64 -vuotiaista henkilöä työskentelee pätkätöissä. Pätkätyökierre on ennen kaikkea nuorten naisten ongelma Se, että asiasta käydään keskustelua ei tarkoita sitä, että asiaan olisi kiinnitetty huomiota. Julkisten varojen kohdentaminen pätkä- ja projektirahoitukseen on esimerkiksi alari kasvava ongelma.

Opiskelijoiden kannalta pätkätyöt ovat ongelma nyt, mutta myös tulevaisuudessa. Varsinkin opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat ovat erittäin hankalassa tilanteessa. Edessä saattaa olla paikkakunnan vaihdos, asunnon hankinta, perheen perustaminen ja suuri stressi opintojen loppuunsaattaamisesta.

Työeläkeyhtiö Varman teettämän laajan suomalaisen työntekijän hyvinvoinnin selvityksen (2009) mukaan 8 prosenttia työssäkäyvistä 18 – 29 -vuotiaista nuorista ei usko olevansa työkykyisiä enää kahden vuoden kuluttua. Mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle jää nykyään vuosittain lähes 8 000 suomalaista” (Yle 18.10.2010). Pätkätyökierre luo surkeita tulevaisuuden kuvia tuleville perheellisille toimeentulon ja elämän vakauden kannalta.

Ennen valmistumista opiskelijoilla saattaa olla takanaan lähes vuosikymmen opiskelu, pätkätöitä ja kehnoa toimeentuloa ilman hengähdyshetkiä lomista puhumattakaan. Ensimmäinen pätkätyösuhde määrittää myös paljon tulevaa ketjutettua ja pätkittyä työuraa. Tämän vuoksi pätkätyömarkkinoille tarvitaan toimivat työaika- ja lomapankkijärjestelmät.

Koulutusta suunniteltaessa tulisi myös muistaa, että opinnot valmistavat opiskelijoita työelämään. Tämän vuoksi tuki- ja ohjauspalvelut ovat ensisijaisen tärkeitä ja niihin tulisi panostaa entistä enemmän. Esimerkiksi yliopisto- ja ammattikorkeakoulukaupungeissa tulisi kartoittaa yhteisten ura- ja rekrytointipalveluiden mahdollisuus, jotka muun muassa koordinoisivat työelämäopintoja paikallisesti.

Koulutuspoliittisessa keskustelussa tulisi ymmärtää, että korkeakouluopinnot alkavat jo toisen asteen loppupuolella, kun tulevia opintoja sekä työuraa aletaan hahmottelemaan. Sen vuoksi opinto- ja työelämäohjauksen tulisi myös alkaa jo toisella asteella, jotta opintojen alussa opiskelijat tietäisivät, minkälainen opintopolku heillä on edessään ja minkälaiseen työelämään se johtaa.