Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus pelastuu yhteistyöllä

Hallitus on joutunut tuuliajolle sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) uudistuksessa.

Kouriintuntuva esimerkki oli Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) eriävä mielipide sote-uudistusta valmistelleen palvelurakennetyöryhmän loppuraporttiin.

Uudistusyrityksen merkittävin hyöty on ollut laaja julkinen keskustelu. Se on osoittanut, että uudistusta on pyritty edistämään puutteellisin ja ristiriitaisin tiedoin.

Hallituksella oli käytössään Suomen parhaimmat asiantuntijat ja alkusyksystä jopa valmis etenemismalli. Sitten tapahtui jotain perin kummallista.

Kokoomuksen ja sosialidemokraattien vastuuministerit Henna Virkkunen, Paula Risikko ja Maria Guzenina-Richardson ampuivat alas virheellisten väittämien säestyksellä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) entisen kansliapäällikön Kari Välimäen esitykset.

Tästä alkoi sote-uudistuksen voimakas poliittinen ohjaus ja asiantuntijanäkemysten sivuuttaminen.

Taustalla on kokoomuksen ja sosialidemokraattien sekä keskinäinen että sisäinen valtataistelu.

Osa edustajista kummassakin puolueessa pyrkii viemään kunta- ja palvelurakenneuudistusta kuntauudistus edellä, osa haluaa aidosti korjata rakenteelliset sote-kentän ongelmat.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen oli tarkoitus kulkea käsi kädessä, mutta hallituspuolueiden sisäiset ristiriitaiset tavoitteet lyövät toisiaan korville. Kumpikaan suurhanke ei etene – ei yhdessä eikä erikseen.

Oppositiopuolueista vain keskusta on pystynyt esittämään oman ajatuksensa sote-uudistuksen toteuttamisesta, kotikunta-maakuntamallin.

Mallia ei toki ole arvioitu eikä esitettykään yhtä yksityiskohtaisesti kuin hallituksen esityksiä.

Jotain pohjaa mallin arvioinnille voi saada keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän pamfletista Vaihtoehto Suomen uudistamiseksi – siinä Sipilä kuvaa keskustan maakuntatasoisen sote-mallin.

Voin allekirjoittaa pitkälti koko kotikunta-maakuntamallin ajatuksen; sen toteuttamistapa on ainoa kysymysmerkki. Keskustalta on kuitenkin unohtunut, että hallitusohjelma olisi mahdollistanut pitkälti vastaavan mallin Välimäen esittämällä tavalla.

Hallitus valitsi asiantuntijavalmistelun sijaan poliittisen ohjauksen ja henkilökeskeisyydestä kasvavan jääräpäisyyden. Keskusta valitsi puolestaan puhtaan oppositiopolitiikan, jossa se ei edes haluta nähdä hallituksen ja omien esitysten yhteneväisyyksiä.

Poliittisesta umpikujasta voidaan päästä eteenpäin. Kunta- ja palvelurakenneuudistus tulee toteuttaa kahtena erillisenä hankkeena laajalla hallitus–oppositio-rajat ylittävällä yhteistyöllä ja asiantuntijanäkökulmat huomioiden.

Kuntauudistuksessa olennaista eivät ole kuntarajat vaan kuntien tehtäväjaon uudistaminen.

Sote-päätöksissä sekä Välimäen mallissa että keskustan kotikunta-maakuntamallissa on vielä paljon avoimia kysymyksiä, mutta näiden kahden hyvin samankaltaisen mallin yhteensovittaminen on paras jatkovalmistelun pohja.

 

Touko Aalto

maakunta- ja kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Jyväskylä

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 30.1.2013