Mitä oppositio haluaa?

Tänään eduskunnassa nähdään vaalikauden aikana enemmän kuin tutuksi tullut show eli opposition hallitukselle esittämä välikysymys, jonka lopuksi äänestetään tutulla tavalla hallituksen luottamuksesta.

Välikysymys on opposition työväline, jolla se voi haastaa hallitusta. Jos välikysymystä käyttää 15 kertaa vaalikauden aikana, kyse on haastamisen sijaan pikemminkin vanhan levyn pyörittämisestä.

Keskustan pihvi tämänpäiväisessä välikysymyksessä on:

”Miksi hallitus ei keskeytä kaaokseen ajautuneita ja toteuttamiskelvottomia kuntarakenne- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksia ja aloita niiden linjaamista uudelleen parlamentaarisesti sekä luovu kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksista.”

Ymmärrän vaateen rakenneuudistusten keskeyttämisestä. Olen itsekin kuvannut mm. Uuden Suomen blogissa useaan otteeseen uudistuksen ongelmat ja ratkaisuehdotukset näihin ongelmiin. Alla muutama esimerkki:

 

http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161134-sote-uudistuksella-yha-…

http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158591-valoa-kuntatunnelin-paassa

http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157931-perustuslaki-ei-ole-muo…

http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156784-sote-esitys-ongelmallin…

http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156307-sote-uudistus-etenee

 

Vaatimus rakenneuudistusten linjaamisesta uudelleen on puolestaan hassu. Koko oppositio on yhteen ääneen vaatinut, että nykyinen hallitus ei voi linjata talouspolitiikasta seuraavan hallituksen puolesta. Nyt vaaditaan kuitenkin sote- ja kuntauudistuksen linjaamista uudelleen seuraavan hallituksen puolesta. Logiikka ontuu.

Mitä tulee tuohon parlamentaariseen valmisteluun, vaade ei ole aito. Parlamentaarinen valmistelu olisi ollut järkevä tapa toimia vaalikauden alussa, mutta tässä vaiheessa se on täysin mahdotonta toteuttaa käytännössä ja keskusta tietää sen varsin hyvin. Ja keskustan mielipiteitä on kyllä kuultu. Hallituksen alkuperäinen suurkuntamalli muistuttaa tällä hetkellä enemmän kuntayhtymämallia. Myös hallituksen ja opposition yhteinen keskustelu valtion velkasuhteen taittamisesta ja sen aikataulutuksesta oli osoitus siitä, että hallituksen alkutaipaleen ylimielisyydestä on tultu kohti nöyrempää toimintatapaa.

Lisäksi on syytä muistaa, että parlamentaarinen valmistelu on tapa nimenomaan valmistella päätöksiä yhdessä, ei päättää niistä yhdessä. Hallitus päättää toteutettavasta politiikasta aina loppupeleissä itse. Jos kuuden puolueen hallituksella on ollut vaikeuksia saada rakenneuudistukset maaliin, jokainen voi kuvitella, minkälainen soppa syntyisi, jos hämmentämässä olisivat vielä keskustan, perussuomalaisten, vasen ryhmän sekä muutos 2011 eduskuntaryhmien edustajat.

Keskustalta voisi hyvin myös kysyä, missä kaupunkiseudulla on käynnissä kehyskuntien pakkoliitos, josta pitäisi luopua? Minunkin mielestä niin sanottu toimivaltapykälä eli pakkoliitosten teoreettisen mahdollisuuden ylläpitäminen on typerää, mutta keskusta puhuu ikään kuin ympäri Suomea olisi menossa pakkoliitostoimenpiteitä. Tämä on asioiden tietoista vääristelyä, joka ei sovi Juha Sipilän asialliseen ja keskustelevaan oppositiopolitiikkaan. Toimivaltapykälää on syytäkin arvostella, mutta asioiden vääristely osuu vain omaan nilkkaan.

Sen sijaan, että keskusta nyt rankuttaa samaa asiaan uudelleen ja uudelleen, se voisi itse kertoa tarkemmin, kuinka se haluaisi konkreettisesti toteuttaa sote- ja kuntauudistuksen. Kotikunta-maakunta -malli on vain kuvailma siitä, mitä keskusta haluaa. Siitä puuttuu lihat luiden ympäriltä. Haluaako keskusta esimerkiksi ulottaa koko maakuntaan yhtenäisen verotusoikeuden tai haluaako se yhtenäisen vaaleilla valitun maakuntavaltuuston. Minä en tiedä. Tietääkö keskusta?

Uusi Suomi, 26.2.2014