Sote-uudistuksella yhä onnistumisen edellytykset

Pääministeri Jyrki Katainen on luvannut, että hallitus ei tule  antamaan perustuslain vastaisia esityksiä. Oikeusministeri Anna-Maja  Henriksson on lausunut, että nyt kuntakierroksella oleva  sote-järjestämislain valmisteluryhmän esitys on perustuslain vastainen.  Tästä seuraa se, että hallituksen on vielä viilattava lopullista  esitystä ja uudistuksella on kaikki edellytykset saavuttaa sille  asetetut tavoitteet.

Koska kaikki tietävät, että sosiaali- ja  terveydenhuollon palvelurakenneuudistus jättää valmistelutyöryhmän  esityksen muodossa 2,3 miljoonaa suomalaista sellaisen  palvelujärjestelmän piiriin, jossa perusterveydenhuollon ja  erikoissairaanhoidon integraatio ei toteudu, tarvitaan ratkaisuehdotus,  joka ratkaisee tämän ongelman.

Ratkaisu on löydettävissä niin,  että luovutaan sote-alueiden sisäisistä perustason alueista (esitys  sisältää 30 poikkeusta eli perustason aluetta).

Näin voidaan  saavuttaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen,  joka on ollut koko uudistuksen kantava ajatus.

Näin saavutetaan myös kokonaisuuden kannalta hallittava ja yhtenäinen hallintorakenne.

Tällä tavoin varmistetaan myös se, että sote-palveluista vastaavat alueet  ovat riittävän vahvoja järjestäjä- ja rahoittajatahoja. Tämä on  edellytys sote-palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden ja rahoituksen  kestävyyden kannalta.

Myös uudistuksen kuntien itsehallintoon liittyvät ongelmat ovat laajasti tiedostettuja sekä tunnustettuja.

Näihin pulmiin ratkaisu on löydettävissä pääkaupunkiseudun metropolimallin  kaltaisen hallinnon kautta. Jos se ei syystä tai toisesta onnistu  kaikkialla Suomessa, suunnitellut sote-elimet voidaan vähintäänkin  korvata sote-alueiden suorilla vaaleilla.

Näin ei luoda  ylimääräistä hallintoa vaan päinvastoin karsitaan nykyisiä  kuntayhtymähimmeleitä ja siirretään päätöksentekovaltaa vaaleilla  valituille tahoille.

Kun vastuuta siirretään yhteisiin käsiin,  myös verotusoikeutta tulee siirtää vastaavassa suhteessa uusien  tehtävien rahoituksen takaamiseksi.

Uudistuksen edetessä monilla  on noussut huoli siitä, että nyt puhutaan lähinnä terveysuudistuksesta.  Huoli on aito ja nyt täytyykin varmistaa, että myös sosiaalipalvelut  (so) saadaan yhdistettyä terveyspalveluiden (te) piiriin saman hallinnon alle. Näin saamme aikaan sote-uudistuksen.

Kun  sote-palvelurakenne on kasassa, voidaan toteuttaa hallituksen  rakennepoliittiseen ohjelmaan kirjattu sote-palveluiden monikanavaisen  rahoitusjärjestelmän purkaminen, jota ilman ei ole myöskään toimivaa  sote-uudistusta.

Touko Aalto

vihreiden varapuheenjohtaja

Keski-Suomen maakuntahallituksen jäsen

Jyväskylän kaupunginvaltuutettu

Eurovaaliehdokas

 

Jos tykkäsit tekstistä, tykkää myös Toukotöistä facebookissa

Ja/tai seuraa Twitterissä

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 20.2.2014